|
Puhujapalvelu
Siviilijuhlat Adressit |
Kummitodistukset
Kauniita kummi- ym. todistuksiamme on yleisön pyynnöstä jo pitkään saanut tilata myös erikseen. Vaikka puhuja- ja muusikkopalvelumme on toistaiseksi saatavilla vain tietyillä paikkakunnilla, todistukset kulkevat postissa yhtä helposti minne tahansa Suomessa - tilataanpa niitä ulkomaillekin. Tilaus onnistuu sähköpostitse, faksilla tai puhelimitse, toimitus ripeästi (tavallisesti parin päivänkin varoitusaika riittää, ja parin viikon varoitusaika riittää aina) etanapostitse. Kaikkiin tilauksiin tarvitaan tilaajan nimi, toimitusosoite sekä s-postiosoite ja/tai puhelinnumero. Kaikki todistuksemme ovat saatavissa myös ruotsiksi ja englanniksi, sen mukaan, mitä kieltä todistuksen saaja ymmärtää parhaiten. Osaa todistuksista saa lisäksi muutamilla muillakin länsimaista kirjaimistoa käyttävillä kielillä. Kummien lisäksi tai asemesta oman todistuksensa voivat saada myös lapsen isot sisarukset, mikä on erityisen tärkeää, jos heidän oma juhlansa jäi aikanaan pitämättä, tai jos he asuvat eri perheessä kuin päivänsankari. (Myös isovanhemmille ja/tai muillekin läheisille on mahdollista tehdä oma todistus; kysy lisää!) Joka tapauksessa kaikki nimiäisjuhlat kruunaa kaunis Nimenantotodistus. Kummi- ja isojensisarusten todistuksiin tarvittavat tiedot ovat: lapsen koko nimi (kutsumanimi tarvittaessa ISOILLA kirjaimilla), syntymä- ja juhlanviettopäivä sekä kummien(/isojen sisarusten) ja vanhempien kutsuma- ja sukunimi. Tulostamme nämä tiedot valkoiselle, sinisävyisen orvokkiaiheen kehystämälle todistuspohjalle samalla kaunokirjoituskirjasimella kuin todistuksen varsinainen tekstikin. Muutaman päivän sisällä tilauksestasi saat antamaasi sähköpostiosoitteeseen vastausviestinä joko todistustekstit tarkistettavaksi tai lisäkysymyksiä, mikäli tilauksestasi puuttui tietoja. Kummi- ja isojensisarusten todistusten kappalehinta on 2,50 €. Kummitodistuksia tarvitaan kummi(pariskunti)en lukumäärä + lapsen oma kappale. Jos esimerkiksi lapselle nimetään kaksi kummi(pariskunta)a, todistuksia tarvitaan kolme, jolloin hinnaksi muodostuu 3 x 2,50 € + lähetyskulut 5 € = vain 12,50 €. NimenantotodistusKummitodistusten mukana voit tilata vauvalle myös Nimenantotodistuksen, jonka allekirjoittamalla niin kummit, mummit kuin koko muukin juhlaväki pienimpiä myöten saa toivottaa lapselle onnea. Samalla todistus siis toimii 'vieraskirjana'. Todistusta riittää yksi kappale. Sen hinta on erikseen tilattuna 4 € (jolloin tiedoiksi riittävät lapsen koko nimi, syntymä- ja juhlanviettopäivämäärä, lähetysosoite ja tilaajan puhelinnumero), mutta yhdessä kummi- tai isojensisarusten todistusten kanssa vain 2,50 €. TodistuskannetSaatavana on myös suositus kartonkikannet, joissa todistukset on kätevä juhlassa allekirjoittaa ja juhlan jälkeen säilyttää. Kansien väri on tummansininen ja etukantta juhlistaa iso hopeanvärinen tyylitelty orvokki. Yhteen kanteen saa esille kaksi todistusta kerrallaan (esim. vauvan oma kappale kummitodistuksesta + nimenantotodistus, tai hääparin todistus allekirjoitussivuineen), ja lisksi siinä on piilossa säilytystilaa muille papereille. Kansien hinta on 5 €, ja 1-2 kantta kulkee samoilla lähetyskuluilla todistusten kanssa. |