Juhlakäsikirjan päivityslehti

Perheen omat juhlat -käsikirjan julkaisun jälkeen on moni laki ja asetus ehtinyt muuttua - useimmat tasa-arvoisempaan suuntaan, mutta joissakin asioissa on lainsäätäjä ottanut taka-askeleitakin. Tämä tekijän laatima päivityslehti liitetään jokaiseen Pro-Seremonioilta tilattuun kirjaan.

PERHEEN OMAT JUHLAT.
Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin.

Anneli Aurejärvi-Karjalainen, WSOY 1999, 216 s, ISBN 951-0-23761-2

PÄIVITYSLEHTI 14.2.2008

(s = sivu, p = palsta, kpl = kappale)

LUKIJALLE

S 7, p 1, kpl 2: Uskontokuntien ulkopuolella elää jo yli 800.000 suomalaista (v. 2003 lopussa).

HÄÄT

Tahdon - mutta miten? Mistä valitsen

S 33, vaihtoehto 3: vihkimisen todistajien iäksi riittää 15 vuotta.

S 40, p 2, kpl 2: Siviilivihkiminen on lisääntynyt niin, että jo lähes 40 % kaikista Suomen hääpareista siviilivihitään, helsinkiläisistä jo yli 50 % (v 2006).

S 40 loppuun huomautus: 1.3.2002 alkaen ovat myös suomalaiset samaa sukupuolta olevat pariskunnat saaneet virallisesti rekisteröidä parisuhteensa. Vaikka kyseessä ei muodollisesti ole avioliittoon vihkiminen, häidenviettoa asia ei rajoita. Jotkut maistraatitkin palvelevat joustavammin kuin laki edellyttäisi.

Esteet on tutkittava, s 43-44, tekstinkohta päivitettynä:

Niinpä nykyään myös kirkkoon kuuluva naimahaluinen voi pyytää avioesteiden tutkintaa mistä tahansa maistraatista kirkkoon kuulumattomien tavoin. Tutkintapyyntölomakkeen voi nykyään tulostaa myös internetistä ja joko viedä itse maistraattiin tai lähettää se kahden todistajan allekirjoittamana postitse. Erillisen kihlakumppanin kirjallisen suostumuksen tilalla on molempien vihittävien allekirjoittama vakuutus, ettei avioliitolle ole laissa mainittua estettä.

Mitä vihkiminen maksaa, s 45, tekstinkohta päivitettynä:

Jos vihkipaikkana on muu kuin vihkijän virkahuone, on hänen matkakulunsa tavallisesti korvattava. Virka-aikana virkapaikalla tapahtuvat vihkimiset ovat aina maksuttomia, mutta 1.5.2005 alkaen esim. viikonloppu- ja iltavihkimiset maksavat 200 € + matkakulut.

NIMENANTOJUHLA

Kummitodistus, s 93-94, tekstinkohta päivitettynä:

Todistuksen allekirjoittamisesta saadaan nimiäisiin juhlallinen ohjelmanumero ja esimerkiksi seinälle kehystettynä se muistuttaa kumpaakin osapuolta heidän erityisestä suhteestaan. Kuten esimerkiksi norjalaisilla, myös Suomen uskonnottomilla on vakiintunut kummitodistusmalli, joka löytyy Pro-Seremoniain internet-sivuilta. Käytännössä tarpeellisuutensa ovat osoittaneet myös isojen sisarusten, isovanhempien ja tilanteen mukaan muidenkin lapselle tärkeiden henkilöiden todistukset. Todistukset voi tilata valmiina tai laatia kokonaan omat, vaikkapa kuvalliset diplomit.

HAUTAJAISET

Suruliputus, s 153, tekstinkohta täydennettynä:

Kuolinpäivänä - tai suruviestin saavuttua - on tapana suruliputtaa sekä vainajan asuintalossa, syntymäkodissa ja työpaikalla että talossa jossa kuolema on tapahtunut. Suruliputuksessa lipun alareuna (katto- tai seinäsalossa lipun keskikohta) jää tangon puoliväliin. Sekä nostettaessa että laskettaessa lippu käytetään ensin kokosalossa. Hautajaispäivänä lippu nostetaan aamulla ja joko lasketaan hautajaisten jälkeen tai annetaan olla iltaan asti. Mikäli siviilihautajaiset osuvat viralliseksi liputuspäiväksi, lippu kuitenkin nostetaan tilaisuuden jälkeen kokosalkoon (kuten kirkollisten hautajaisten jälkeen on aina tapana tehdä). Hautajaisissa voidaan lisäksi käyttää järjestölippuja. (Lisätietoja Suomalaisuuden liitosta, www.suomalaisuudenliitto.fi.)

Viimeinen leposija, s 156, 2 kohtaa:

S 156, p 1, kpl 1, rivi 3, tekstinkohta päivitettynä:

1.1.2004 voimaan astuneen uuden hautaustoimilain myötä seurakunnan on osoitettava hautapaikka myös kirkkoon kuulumattomalle vainajalle samaan hintaan kuin seurakunnan jäsenellekin, sillä kirkon hautausmaiden ylläpidon rahoittaa koko yhteiskunta eli kaikki veronmaksajat. Vuodesta 2007 alkaen seurakuntien on myös ylläpidettävä hautausmaillaan tunnustuksettomia alueita. Hautapaikka evankelis-luterilaisen seurakunnan omistamalta hautausmaalta ostetaan kirkkoherranvirastosta tai seurakunnan hautatoimistosta.

S 156, p 2, alaluvun loppu, tekstinkohta päivitettynä:

Polttohaudattavien vainajien tuhka voidaan sijoittaa uurnassa joko tavalliseen uurnahautaan, uurnalehtoon tai -holviin eli kolumbaarioon. Vuodesta 1995 tuhkan sai myös sirotella vapaasti lähes mille tahansa maa-alueelle tai vesistöön. Sen sai myös säilyttää esimerkiksi kotona, vaikka käytännössä näin toimitaan hyvin harvoin. Valinnanvapaudesta huolimatta epäkohtia ei ilmennyt, vaan ihmiset kohtelevat rakkaittensa tuhkaa kunnioittavasti. Tämä ei ole estänyt kirkkoa toistuvasti vaatimasta säännösten kiristämistä, ja 1.1.2004 alkaen tuhkan sijoittelulle muualle kuin hautausmaahan edellytetään sekä alueen omistajan tai haltijan lupa että kirjallinen ilmoitus krematoriolle. Lisäksi tuhka on nyt sijoitettava lopullisesti vuoden kuluttua kuolemasta, sitä ei saa säilyttää kotona eikä sitä saa jakaa useampaan osaan esimerkiksi eri sukuhautoihin haudattavaksi.

Tilaisuuden kulku, s 170, 2 kohtaa:

S 170, kpl 3, tekstinkohta päivitettynä:

Tuhka voidaan myös säilyttää esimerkiksi myöhempää hautausta varten. Omaiset haluavat toisinaan lykätä toimitusta, kunnes tuntevat surutyönsä edenneen siihen vaiheeseen että ovat siihen valmiita. Puolisot ovat myös saattaneet sopia, että leskenkin aikanaan kuoltua heidän tuhkansa yhdistetään ja sirotellaan yhdessä tuuleen. Näin pitkän tähtäyksen suunnitelmat tosin muodollisesti estää 1.1.2004 voimaan tullut hautaustoimilaki edellyttäessään, että tuhka on sijoitettu pysyvästi jo vuoden kuluessa kuolemasta.

S 170 laatikkoon huomautus: Myös tuhkan jakaminen on Suomessa 1.1.2004 alkaen kielletty - kaikki tuhka tulee sijoittaa samaan paikkaan 1 vuoden kuluessa kuolemasta.

Suunnittelisinko oman lähtöni?, s 156-157:

Lisäys tekstiin: Marraskuusta 2004 alkaen hautajaistoivomuksensa on voinut kertoa omaisilleen myös lompakossa pidettävällä kortilla, jonka voi esim. tulostaa internetistä (www.siviilihautajaiset.fi).

VUOTUISJUHLAT

S 199: Kirkollisia juhlapyhiä koskenut huvikielto poistui vihdoin laista, kun eduskunta 13.9.2002 äänesti poistamisen puolesta äänin 115 - 51.

S 182: Tasavallan Presidentin antamaa rukouspäivän julistusta taas ei laissa ole mainittukaan, vaan kyse on vain perinteestä. Syksyllä 2003 julistusta yritettiin ajaa myös lakitekstiin, mutta eduskunta hylkäsi esityksen perustuslain vastaisena. Presidentti on allekirjoittanut rukouspäivän julistuksen myös vuodelle 2004, mutta kehitystäkin on tapahtunut: Kun julistus ennen oli muodollisesti hallituksen päätös, jonka esitteli kulttuuriministeri, sen nyt valmistelee Suomen ekumeeninen neuvosto, ja Tasavallan Presidentti allekirjoittaa sen niin halutessaan. Lisäksi julistuksen sanamuoto on enää suunnattu vain uskonnollisille ihmisille eikä velvoita kaikkia kansalaisia.